maanantai 25. maaliskuuta 2013

Lista!

25.pv "Tulosta oheinen kuva tarvitsemassasi koossa TAI kirjoita lista omin kätösin ja rastita niistä tähän päivääsi liittyvät asiat."

Tulostin.
Aikaa käytetty noin puoli minuuttia, mies valitsi teipinkin, kun itse ei ehtinyt niinkään vaativaa tehtävää tänään suorittaa. :D

Mutta hei, rakastan listoja!

-Heidi

sunnuntai 24. maaliskuuta 2013

Kerrankin ajoissa!

24. pv "Kerää tälle sivulle pääsiäiskarkkien kääreitä."
Sikäli aavistuksen ongelmallinen, että piti ihan etsimällä etsiä pääsiäiskarkkeja, joita en juurikaan harrasta muuten. Onneksi eilen tuli vahingossa (ennakkoaavistus!) ostettua Pupuneidin hedelmärakeita ja roskatkin olivat jääneet sopivasti pöydälle lojumaan.

Omaan silmään sivu on tylsä ja keskeneräinen, mutta aurinkoinen sää houkuttelee nyt lauman kanssa ulos, joten tällä mennään tällä kertaa.

-Heidi

lauantai 23. maaliskuuta 2013

Kiinni otettavaa.

Täältä tullaan. Taas ehkä myöhässä, mutta kuitenkin mukana!

20. pv "Kirjoita postikortti."


21. pv "Jalat."
Taiteellisia vapauksia.

22. pv "3 toteutunutta toivetta."
1. Koirat. Rakkaat ja tärkeät, kaikki kaikessa, aina sydämessä, ikuisesti mukana.
2. The Talo. Keltainen ja mansardikattoinen (ei siis tuo kuvat talo, vaan parempi ;) ). Ja kulmassa, niinkuin Vincentillä aikanaan. Unelmien mörskä, kaikessa kauheudessaan täydellinen.
3. Piha. Oma ja juuri riittävä. Kuplassa on hyvä olla. 

23. pv "Kerää tälle sivulle tietynvärisiä asioita."
Minun "tietty värini" olkoon nyt tällä kertaa pinkki.
Miksi? Koska nämä asiat tahtoivat päästä muistikirjaani.

-Heidi

tiistai 19. maaliskuuta 2013

Eilen ja tänään.

18.3. "Lehtileike jostain puhuttelevasta asiasta."
Joo... no aamusta saakka sain närästystä aiheesta. Meille ei tule lehtiä joita saksia, ei edes ilmaisjakelua. Pari lehteä tulee, mutta niitä en suostu saksimaan. Työpaikan lehtiä en kehtaa silputa ja olin liian laiska lähtemään dyykkireissulle. Semmoinen tarina tämän sivun takana. Voi ainakin sanoa, että on oman näköinen. :)

19.3. "Lista asioista joita näit tänään."
Näin paljon ihania asioita! Listani olisi voinut olla kolme sivua pitkä.

-Heidi

maanantai 18. maaliskuuta 2013

Viikonloppu

16.pv "Tunnustus tai paljastus itsestäsi."
Taas oli vaikeuksia valita aihetta. Mutta varpaakynnet on oikeasti äklöjä. *puistatus*

17.pv "Listaa plussat ja miinukset vapaavalintaisesta aiheesta."
Lumi, mene pois! Pakkanen, mene pois! Kesä! Kesä! Kesä! Tule jo! En jaksa odottaa enää. Tahdon katsoa, kun herkut kasvavat kasvihuoneessa. Tahdon hakea aamulla Rucolaa omasta kasvihuoneesta leivän päälle. Tahdon laittaa grilliin maissia ja kesäkurpitsaa suoraan kasvihuoneesta. Ja ostan taimet valmiina, en kasvata siemenestä enää mitään, kuolevat kuitenkin. Ja sitäpaitsi, en jaksa nähdä sitä vaivaa. 

-Heidi

perjantai 15. maaliskuuta 2013

12.-15.3.

Arvasin että näin käy ennemmin tai myöhemmin: arjen kiire siirtää skainnailua aina vaan eteenpäin ja eteenpäin. No eipä siinä, sivut tuli tehtyä ajallaan. Tämä onkin toinen asia, jota olen jännittänyt. Että ehtiikö sitä. Hyvin ehtii, kun haluaa ehtiä. Mutta skannerille saakka ei ehdi vaikka miten yrittää. Onneksi aina ajallaan perjaintai ilta saapuu ja mitäpä sitä ihminen muuta, kuin ensin koiran kanssa treeneihin ja sitten sivuja skannailemaan.

12.3. "Lainaus josta pidät."

Osuva. Ei sen suurempia perusteluja. Kuva oli pakko saada käyttää, siksi se on tuossa. Vaikka ei sillä mitään tekemistä tekstin kanssa olekaan. Kamalassa kiireessä tehty, mutta tehty.


13.3. "Suunnittele itsellesi kunniamerkki tai mitali jostain ansaitsemastasi asiasta."
Vaihtoehtoja olisi ollut vaikka kuinka paljon. Iski oikein valinnan vaikeus kun piti miettiä, että mistä sitä tahtoo tämän tehdä. Mutta nyt minulle on myönnetty kunniamaininta ompelukoneen käyttämisestä! Vaatii ehkä perusteluja. En ole koskaan ollut mikään käsityöihminen. En todellakaan. Yläasteella en saanut housujen sivusaumoja ommeltua, kun on niiiiin vaikeaa. En ymmärtänyt miten joku voi saada jonkun vanhojentanssipuvun tehtyä, kun itse ei osaa revennyttä ostoskassin saumaa korjata. Kului aikaa ja tuli koiria... koirille tuli kylmä... piti saada takkeja. Katsokaapa huviksenne mitä maksaa takki koiralle, jonka selän pituus on vain n. 40 senttiä. Mansikoita! Eipä ollut opiskelijana varaa sellaisiin silloin. Ajattelin näppäränä, että teenpä itse. Koira kyljelleen kankaan päälle, leikataan, ommellaan, puretaan, ommellaan uudestaan ja puretaan uudestaan. Toistetaan ainakin kuudesti. Kunnes viimein: Tadaa, takki on valmis! Eihän ne ensimmäiset ehkä kauniita olleet, mutta koira tarkeni. Oli myös toinen ongelma, mikään valmis takki ei istu tuon malliselle koiralle, joita omani ovat. Piti kehitellä malli, joka on sekä lämmin, istuva, että tottakai kivan näköinen. Tuli opeteltua ompelu vähän kuin vahingossa. Mitäpä sitä ei ihminen koiriensa eteen tekisi... Piti hommata kunnon konekin. Nyt on koirilla takkeja, pantoja, valjaita, treeneihin namipussukoita ja vaikka mitä kaikkea tarpeellista ja tarpeetonta. Ja minulla kunniamerkki!

14.3. "Mitkä ovat lempiasioitasi tänään?"
Ei varmaankaan vaadi sen suurempia selittelyjä. Oli hyvä päivä.

15.3. "Kerää tähän kauppalistoja. Omia tai löydettyjä."
Omia.
Onneksi kenenkään vieraan ei tarvitse käydä (tai ole ainakaan tähän mennessä tarvinnut!) puolestani kaupassa. Veikkaanpa, että paria juttua joutuisi ehkä hieman selittämään... kai ne listat voisi ihan selkokiellelläkin kirjoittaa.
Tai sitten ei.

Hauskaa viikonloppua kaikille!

-Heidi

maanantai 11. maaliskuuta 2013

Kaksi yhden hinnalla.

Eilen ei ehtinyt skannailemaan, vaikka mukana roikutaan edelleen. Niinpä tässä kaksi samassa paketissa, olkaapa hyvät.

Päivä 10. Kirjoita top 10 -lista vapaavalintaisesta aiheesta.
Yllättävän vaikeaa oli valita aihe. Pyörittelin vaikka mitä koiraroduista, teelaaduista, kirjojen, biisien ja kalojen kautta autoihin ja taiteilijoihin. Mutta kun on jo ikävä kesää... Listan kukat ei nyt ehkä ihan oikeassa järjestyksessä ole, mutta toisaalta en edes tiedä onko noissa mitään oikeaa järjestystä. Ja nyt on vielä enemmän ikävä kesää!

Päivä 11. Mitä söit tänään?
Söin paljon muutakin, ihan sellaista oikeaakin ruokaa. Mutta tämä oli ikuistamisen arvoista. Muistaa taas olla hetken aikaa sortumatta, kun on oikein kuvallista todistusaineistoa olemassa.

-Heidi

lauantai 9. maaliskuuta 2013

Ilotulitus ja uusi sivu.

Lahdessa on viikonlopun aikana kisailtu Salpausselän kisojen merkeissä talvisia lajeja. Itse en tuosta mäkimontussa palelemisesta niin perusta, mutta ilotulitus on pakko lähteä katsomaan joka vuosi. Jos ei muuta niin ainakin työhuoneen ikkunasta. Tällä kertaa tosin suunnattiin ulos saakka.

Päivän Muistikirjamaaliskuu-sivun aihe oli "Lisää muistikirjaasi resepti jota haluaisit kokeilla, tai jota olet etsinyt pitkään."

No ensinnäkin, minua ei kannata päästää keittiöön, ei omaan eikä toisten. Joten en siis lähtökohtaisesti todellakaan tahdo kokeilla yhden yhtä reseptiä. En myöskään siis etsi reseptejä. Jopa vanhin koirani pakenee paikalta, jos näkee minun ottavan kattilan käteeni. Ja tämä koira on sentään fiksu elukka, joten kannattaa noudattaa sen esimerkkiä ja lähteä.
Ja en muuten pidä sinisestäkään.

-Heidi

perjantai 8. maaliskuuta 2013

Kummia tekstejä.

"Kerää viisi satunnaista lausetta tänään lukemistasi blogeista."

 Semmonen. Ei mulla muuta.

-Heidi

torstai 7. maaliskuuta 2013

Maaliskuu 2012

"Mitä teit vuosi sitten maaliskuussa?"

Piti ihan miettiä. Siis sillä tavalla oikeasti miettiä. Sitten piti vähän vakoilla valokuvista. Sitten tekemään!
Vuosi sitten maaliskuussa elettiin pentuhuumaa Dinan ja Uunon "My Little Pony-pentueen" kanssa. Ponit kasvoivat, kehittyivät, hurmasivat ja muuttivat kuun lopussa omien ihmistensä luo
Vietimme ihania, aurinkoisia talvipäiviä hangilla kirmaillen rakkilauman kanssa.
Kevään odotus oli kutkuttavaa, iso ja todella odotettu muutos oli tulossa. Jos Poni-lapset eivät olisi olleet ilahduttamassa elämäämme, olisin toivonut kevään tulevan vieläkin nopeammin.

Olipas mukava aihe jälleen kerran!

-Heidi

keskiviikko 6. maaliskuuta 2013

Keräilijäsielu.


Ihan ensiksi palaan vielä eiliseen. En ole tai ollut tyytyväinen tuotokseeni, eihän se edes näytä miltään. No tehty mikä tehty kuitenkin. Istuskelin sitten puhelimessa työpöytäni äärellä tuossa aiemmin ja koska edessä oli muistivihko ja tussipaketti saivat kanat kuin huomaamattani uudet värit käsittelyssäni.
Ehkä olen nyt piirun verran tyytyväisempi kuin eilen, vaikkei tämä tarkoituksellista ollutkaan.

Sitten tämän päivän aiheeseen, joka oli "JOS raha ja tila EIVÄT olisi este, mitä keräilisit/hamstraisit?" Ah! Unelmaa! Keräilijäsielun sydän pomppasi yhden ylimääräisen lyönnin, tämähän on ihan kuin minua ajatellen tehty aihe! Runsaudenpula iski, vähensin vähentämästä päästyäni, että sain muistikirjani sivulle edes jotain.
Jos rahat ja tilat eivät olisi este minä keräisin...
*taiteilijatarvikkeita ja materiaaleja ei voi koskaan olla liikaa tai oikeastaan edes tarpeeksi. Ei sillä, että kaikkea "taidematskua" olisi muka nytkään jotenkin vähän (onneksi isossa talossa on mm. iso kellari...), mutta aina löytyy jotain mielenkiintoista, joka on pakko poimia mukaan. Joskus tulee myös niitä hetkiä, kun jotain "muka vähemmän tarpeellista" pitää heittää pois. Niinkuin vaikka seitsemän vuotta sitten muuttaessamme, kun ukonretale meni ja heitti roskikseen ämpärillisen kaakeleita. Argh! Ihan varmasti olisin voinut joskus nekin käyttää. ;) Tämä on asia joka ei niinkään tarvitse rahaa, vaan todellakin tilaa, tilaa, tilaa ja vielä kerran tilaa.
*peltipurkkeja on kertynyt jo melkoinen määrä, mutta ainahan niitä pari tuonne hyllyyn mahtuisi. Ja hei, niihin voi laittaa vaikka niitä matskuja piiloon sitten!
*My Littel Pony- kokoelmani on ihan kelpo mitoissa, mutta jos raha olisi, tottakai kokoelmakin kasvaisi. Se tosin alkaisi edellyttää myös jonkinlaisia uusia ratkaisuja sijoitteluun. Tällä hetkellä 80 % kokoelmasta asuu edelleen muuttolaatikoissa (tai lipastossa olohuoneessa). Näkyvillä kaikista ihanista Pikku Poneista on vain murto-osa.
*keräilisin suomalaista lasia ja monia erilaisia astiasarjoja nurkkiini pyörimään jos rahat ja tilat sen sallisivat. Eero Aarnio ja Iittala olisivat hyvin edustettuina kodissani. Iittala tosin näkyy jo nytkin arkipäivässä, mutta esimerkiksi kauan himoitsemaani Aalto-maljakkoa en ole saanut Nurkkalan nurkkiin pölyttymään vieläkään.
*keräilisin myös suomalaista nykytaidetta. Monet ihanat, koskettavat taulut ja patsaat löytäisivät tiensä kotiini.

Tätä listaa voisin jatkaa aika pitkälle. Erilaisten asioiden ihan tarkoituksenmukainen keräily sekä vähemmän tarkoituksellinen hamstraaminen on aivan varmasti tullut imettyä jo äidinmaidosta. Esteetikkona kauniiden asioiden ohittaminen on vaikeaa, jossain tapauksissa mahdotonta.


 -Heidi

tiistai 5. maaliskuuta 2013

Silppuilua.

Viides haaste oli aiheella "viesti lehdistä leikatuista kirjaimista". Mietin ensin hyvin jaloja ajatuksia, kauniita, hienoja ja uljaita. Päädyin sitten kuitenkin johonkin aivan muuhun.
-Vanha nurkkalalainen sananlasku-
Kiitos Ystävälleni tästä suuresta elämänviisaudesta, joka piristää kerta toisensa jälkeen.

Jatkossa vastaavissa tehtävissä päädyn huomattavasti lyhyempiin viesteihin. Vaikka sellaisiin kaksikirjaimisiin. Niihin riittää ehkä kärsivällisyys paremmin.

-Heidi

maanantai 4. maaliskuuta 2013

Hui, tein sen.

Olen pitkään mietinyt, että jos joskus vaikka joku tälläinen kässäilyaskarteluväkertelyblogi. En ole saanut aikaiseksi, enkä olisi saanut nytkään ilman Muistikirjamaaliskuuta. Päätin osallistua pitkällisen pähkäilemisen jälkeen, lopulta kuitenkin yllättäen jopa itsenikin. Luonnoskirjan sivut piti saada julkaistua jossain, tässä tulee kaksi kuuluisaa kärpästä yhdellä iskulla (en osu oikeasti koskaan).

Ja koska olen hidas hämäläinen -ja ylpeä siitä- laitan neljän ekan päivän haasteet tänne kerralla. Tadaa!

Päivä 1. Tee kansi. Niin tein.

 Päivä 2. Esittele itsesi. "Täsä mää olen", sanois Samppa Linna.

Päivä 3. Kevään odotus. Tuliskin, prkl.
Tämä on muuten jännä. Idea on aikalailla sama kuin Muistikirjamaaliskuun toisella "mamilla" Inarilla. Tämä oli minulle yllätys, koska tarkoituksella käyn aamulla vakoilemassa päivän aiheen Terhin Hupsistarallaasta, sitten sulattelen sitä päivän mielessäni, teen oman sivuni ja sitten vasta menen katsomaan muiden aikaansaannoksia. Jännittävää.

Päivä 4. Asioita, joita tarvitset ja asioita, joita haluat. Luonnoskirjani on A5 kokoisena aivan liian pieni! Olisi sittenkin pitänyt ottaa se A4:sen kirja tuolta laatikon kätköistä (saa käyttää, muttei oo pakko hei!), kun sellainen kerta on. Mutta tällä mennään mitä on. Ja tästä olisi tullut melkoisen suuri väkertely jos tilaa olisi ollut enemmän. Mutta piirsin liian suuren kamarankin. Pöh.

Jatkossa väkertelyblogini harvemmin varmaankin luonnoskirjani sivuihin keskittyy, mutta aloitetaan tällä. Pehmeä lasku. Ja jatkossa yritän pitää myös Putous-fraasit (ja muut vastaavat) hieman vähemmällä. Pahoittelen, seura tosiaan tekee kaltaisekseen.

-Heidi