tiistai 13. syyskuuta 2016

Pikkuisille

Monsterosan Paronit ja Paronittaret muuttivat viikonloppuna omiin koteihinsa.

Mukaansa he saivat perinteisen setin tekemiäni asioita: pannan, kakkapussijemman, namipussin ja tällä kertaa myös hihnan.





-Heidi

maanantai 8. elokuuta 2016

Ikivanha

Kun nyt arkistoja aloin kaivella, niin menköön tämäkin.

Olin unohtanut isot muoviset ruukut terassille aivan liian myöhään viime syksynä. Tottahan niihin sitten satoi vettä, joka jäätyi ja kappas, ruukku halki ja toisesta pohja rikki.

Harmitti, mutta en halunnut heittää poiskaan, kun ovat niin kivat.

Niinpä päätin fiksata ruukut käyttökuntoon.

 Ja hyvät tuli!
 -Heidi

Po-po-po-pokemonia!

Kyllä. Minäkin. Koko ajan. Paljon.


Hatut tosin menivät toisten ihmisten päähän.

Ohje yksinkertaisuudessaan:
-osta valkoinen lippis (Sinelli myy)
-osta punainen ja musta kangastussi
-suunnittele.
-piirrä.
-käytä!

-Heidi

Pitkästä aikaa

Keväällä tehtyä, nyt vasta sain kuvat. Hups.



Tässä on musta sivellinlasite. Keskellä syvennyksessä harmaata lasia sulatettuna pohjalle ja kirkas valkea lasite reunoissa. Koiran nimen painoin kuppiin myös. 

Tein toisenkin. Semmoisen ruskean ja tosi kivan. Luulin kuvanneeni sen ja nyt kun vihdoin ajattelin laittaa kuvat tänne, sitä ei olekaan kuvattu. Harmi. Se nimittäin matkasi käyttöön toiseen kaupunkiin. 

Olen tehnyt myös muutamat pantasetit. 

Ja fiksaillut koirille juttuja. Niinkuin pari tälläistä isoa tyynyä terassille.

Ei siis mitään isoa ja mahtavaa. Ei edes koko kesänä.

Mutta ehkä tämä tästä taas...

-Heidi

maanantai 11. huhtikuuta 2016

Lavuaarista -live

Tein tässä talven aikana pari allasta. Tutustuin itselleni uuteen tekniikkaan, sgraffitoon, jota en ollut aiemmin kokeillut. Yksinkertaisuudessaan sgraffito tarkoittaa sitä, että työn pinnalle (tässä allas) levitetään värillinen saviliete, eli engobe. Tämän jälkeen lietettä ikäänkuin kaiverretaan pois, jolloin alla olevan saven väri tulee näkyviin. Jostain syystä tämä tekniikka alkoi kiehtoa minua yhtäkkiä suunnattomasti ja mietin, että haluan tehdä jonkin suuren työn tällä tavalla. Pitkään olin myös haaveillut, että teen uuden altaan toiseen veskiimme. Tässä minulle tarjoutui tilaisuus toteuttaa molemmat suunnitelmat samalla kertaa.

Ensin tein tälläisen mustan. Allas on tehty levystä muottiin. Tein siis levymankelilla savilevyä, jonka asettelin märän sienen avulla metallisen muotin sisäpinnalle, välissä oli trikoo, ettei savi jää muottiin kiinni.

Halkeama altaan reunassa on tarkoituksella tehty. Jossainvaiheessa päätin, etten halua tasaista reunaa (tuskin siitä olisi vaaraa ollut muutenkaan, aika eläväinenhän tuo on) ja leikkasin vain palan pois.

Kun olin saanut muodon tehtyä, tuputtelin sienellä mustan engoben altaan sisäpinnalle. Sitten vain kaiverrusta, kaiverrusta ja kaiverrusta. En suunnitellut kuviota etukäteen, annoin vain mennä.

Noin puolessavälissä tajusin, että veskiimme ei käy musta allas. Värimaailma on muuten luonnonläheinen, joten musta allas ei tuntunutkaan enää hyvältä ajatukselta. Kesken ei kuitenkaan sopinut jättää, joten kaiversin loppuun.

Raakapolton jälkeen lasitin altaan sisäpuolen kirkkaalla kiiltävällä lasitteella ja sivelin ulkopintaan mustan sivellinlasitteen. Pinnasta tuli kaunis ja oikein onnistunut.

Allas etsii nyt siis omaa kotiaan, jossa se pääsisi käyttöön.





Koska edellisen tekeminen oli koukuttanut minut tekniikkaan täysin, päätin tehdä toisen heti perään (tämä tarkoittaa käytännössä, että ensin tein ensimmäistä kuukaudenpäivät ja sitten pääsin työstämään toista, ei siis puhuta tunneista tai päivistä, ei edes viikoista).

Tällä kertaa tein altaan (samaan muottiin kuin edellisen) harmaasta savesta. Päälle sivelin vaalean engoben.

Edellisestä poiketen mietin kuviota tämän kohdalla hetken kauemmin. En kuitenkaan suunnitellut sitä sen suuremmin, mutta käytin kuitenkin hetken aikaa harkitakseni mitä tahdon. Tässä vaiheessa oli jo selvää, että kolmatta allasta en tee, ellei ole ihan pakko (eli siis jos tämä olisi rikkoutunut).


Tahdoin altaaseen kasviaiheen, mutten oikein osannut tarkemmin määritellä millaisen. Selailin nettiä ja päädyin lopulta tälläiseen lehtikuvioon. Kaivertamiseen meni vielä paljon enemmän aikaa, kuin edellisen kanssa. Jossain vaiheessa meinasi jo epätoivo iskeä, selkään koski kumarassa kaivertaminen (käsi ei saa osua jo tehtyihin kuvioihin, etteivät ne painu rumasti ikäänkuin "kasaan", kättä ei voi siis lepuuttaa allasta vasten samalla kuin kaivertaa) ja tuntui, että työ ei valmistu ikinä.


Niin se vain valmistui kuitenkin. Ja sai raakapolton jälkeen sisäänsä silkinhimmeän lasitteen ja ulkopinnalle vaalean sivellinlasitteen, jolla oli jokin hieno nimikin, jota en enää pysty muistamaan.


Täytyy sanoa, että olen äärettömän onnellinen tästä altaasta. Tykkään siitä ihan tosi tosi tosi paljon!!!

Nyt pitää vielä kiinnitellä altaisiin nämä tarvittavat osat ja sitten ne voikin asentaa paikoilleen.
 

-Heidi


P.S. Mulla on puhelimessa ihan hirmuinen määrä työvaihekuviakin, mutten näköjään koskaan osaa käyttää niitä näissä postauksissani. Miksihän niitä sitten pitää ottaa? Itselle muistoksi ehkä...
 

sunnuntai 20. maaliskuuta 2016

Verho

Otsikko olisi voinut olla myös haaveesta totta tai ikuisuusprojekti.

Olen keräillyt pitisiliinoja kirppareilta jo jonkin aikaa. Tai itseasiassa aika kauan. Kun niillä on ollut kiva painaa kuvioita myös keramiikkaan. Mutta pääasiassa olen kerännyt niitä tätä nimenomaista tarkoitusta varten. Sitten olen kuitenkin epähuomiossa aina ommellut niitä johonkin peittoon tai kassiin ja niin se on tämä projekti aina iloisesti siirtynyt. Nyt ei voinut kuitenkaan enää siirtää, koska verhon tarve muuttui hyvin konkreettiseksi tuossa muutama viikko sitten, kun muutimme tämän ikkunan taakse asuman. mikään muu verho ei käynyt, kun päähän oli saanut ajatuksen tästä, sitä ei enää noin vaan pyyhittykään pois ja vaihdettu johonkin toiseen.

Idea ei ole omani. Olen sen törkeästi Hupsistarallaan blogista aikanaan varastanut.

Mutta minä huruttelin liinat toisiinsa kiinni ihan suosiolla ompelukoneella. Mietin, että säästän sekä aikaa, että etenkin hermoja. Ja niin totisesti tein. Ei olisi minun hermoilla näitä kaikkia liinoja käsin ommeltu yhteen. Pienin ja sievin pistoin. Juuei.

Levitin liinat keittiön lattialle (ainoa tarpeeksi suuri tila, johon koko komeus mahtui) ja neulasin yhteen. Sitten kipittelin koneelle ja surruttelin verhon kasaan. Hippiaijee! Ei se ihan helppoa ollut näinkään, mutta taatusti helpompaa kuin käsin tehtynä.

Verhon pujotusta varten oleva kuja aiheutti hieman päänvaivaa. Vihaan nimittäin verhonipsuja. Pakko oli keksiä jotain, millä saan verhon pujoteltua tangon ympärille ja voin jälleen kerran välttää nipsut. Onneksi eilen sattui kierrätyskeskuksessa käteeni jokin pitkulainen virkattu härpäke, jonka joku oli purkanut (tai jättänyt kesken?) ja lahjoittanut pois. Minä tartuin siihen suurella riemulla, kun ymmärsin sen olevan tarpeeksi pitkä, jotta siitä voisi tehdä tämän putkimaisen rakenteen, joka kävisi verhooni täydellisesti.

Tein myös jotain mitä en ole koskaan ennen tehnyt: naulasin verhon reunat seinään kiinni. Koska ikkunanpielilistoja ei ole vielä asennettu, ajattelin, että olkoon hetken noin. Katsotaan sitten listojen jälkeen mitä keksin. Molemmilla reunoilla verhoa on kaksi pientä naulaa pitämässä ryhtiä yllä.

Ja kuten Terhi omassa blogissaan hehkuttaa, voin minäkin nyt riemuita omasta verhostani: SE ON VALMIS JA SE ON I-HA-NA!!! Joka ikinen kerta, kun katseeni kääntyy verhon suutaan, minulle tulee ihan valtavan hyvä mieli. Täydellinen pitsiliinaverhoni.

-Heidi

keskiviikko 16. maaliskuuta 2016

Vähän shoppasin...

... ihan vaan vähän. Hah! Juuri mitään ei pitänyt ostaa ja tässä on tulos.
Nyt kun vielä olisi aikaa ommella.

-Heidi

sunnuntai 14. helmikuuta 2016

Pitkä hiljaisuus

Käsi on ollut taas vaihteeksi todella kipeä. Ompelukone on hautautunut kaaokseen, päälleen vyöryneen rojun alle. Keramiikkaa olen tehnyt, mutta isoja töitä, joiden valmistuminen vie vielä paljon aikaa. Hidasta mutta palkitsevaa.

Lisäksi aika on mennyt erinäisten huonekaluprojektien kanssa. Pari lipastoa odottaa nyt maalia pintaansa. Niistäkin ehkä joskus täällä jotain, kunhan valmistuvat.

Mutta pitkästä aikaa kaivoin nyt ompelukoneeni esiin. Tein muutaman pentupannat, kun tuli tarvetta (ei itselleni).

Voi miten mukavaa olikaan ommella pitkästä aikaa! Piti tehdä simppelit ja nopeat, mutta päädyin hifistelemään. Ihanaa!
Ja toinen satsi, vähän perinteisempi.

-Heidi

sunnuntai 10. tammikuuta 2016

Joululahjakeramiikkaa

Kovin montaa joululahjaa en edellisestä kerrasta poiketen tällä kertaa ehtinyt tai pystynyt valmistamaan.

Tässä ne harvat ja valitut.





Korkeanpolton kivitavarasavi. Kuviot tehty vahan avulla. Pyöreässä maljakossa lasitteena mattavalkoinen, pummpupullossa kiiltävä valkoinen.

-Heidi