sunnuntai 13. lokakuuta 2013

Ompelua sitä mukaa, kun tarvetta ilmenee.

Oikeastaan otsikointi on harhaanjohtavaa, koska vain osalle näistä ilmeni todellinen tarve...

Nämä työpäivän piristykset on olleet jo käytössäkin, mutta unohtuneet kuvata.

Mulla on yli vuoden ajan ollut käytössä myöskin aikanaan itse tekemäni vastaavanlainen, mutta violetti. Siitä ei taida kuvaakaan olla missään. Siinäkin roikkuu pussi. On ollut kätevä ja ihana, mutta yhtenä iltana päätin, että nyt tahdon pari uutta, eri väristä. Ruskeaan tein pussinkin, kun usein tulee laitettua päälle hame, jossa ei ole taskuja, puhelin kun on oltava käsillä. Vihreää voi roikottaa mukanaan sitten, kun puhelin sujahtaa taskuun.

Olen myös pitkään haaveillut pussukasta, jossa voisi reissuillansa kuljettaa mukanaan läkkeeitä tai koruja, mitä milloinkin, pientä tarpeellista. Siitä tarpeesta syntyi ihana Ponipussi.

Sitten lähti vähän lapasesta ja oli pakko tehdä toinen. Sain mielestäni niin hauskan idean, että se oli toteutettava, löytyi sille käyttöä tai ei. Ja niin syntyi tämä:


Laitoin fleeceä päällikankaan ja vuorikankaan väliin, että sain pussista pehmoisen ja vähän tukevamman oloisen. 

Nyt tekisi mieli ommella vielä kolmas, kun jostain syystä näitä olikin nyt ihan kamalan hauska tehdä. Ideoita ja erilaisia kankaita, kun löytyy yli äyräidenkin. Katsotaan miten aikaa riittää...

-Heidi