maanantai 1. joulukuuta 2014

Joulukalenteri

Tein siskoni tyttärelle Olivialle joulukalenterin. En kuitenkaan tahdo pilata Tanjan... tai siis Olivian iloa seuraavan sukan tutkimisesta, joten esittelen tässä vain lyhyesti itse sukat (voit siis Tanja jatkaa lukemista).

Sukat ompelin valkeasta kankaasta, koska Tanjan ja perheensä koti ei ole monella värillä kuorrutettu, vaan Tanja pitää maanläheisistä ja hillityistä väreistä. Halusin kuitenkin jotain jouluista, joten päädyin punaisen ja valkoisen yhdistelmään. Ensin ajattelin, että teen jokaisesta sukasta samankokoisen (tämähän olisi tietysti vaatinut kaavan. Jonkunlaisen leikkasinkin paperista, mutta hävitin sen heti leikattuani -syytän kissaa, se kai varasti sen). Mutta koska kärsivällisyyteni ei kuitenkaan riitä saman asian toistamiseen kahtakymmentäneljää kertaa, päätin kahden sukan jälkeen, että ei se haittaakaan jos ovatkin vähän eri kokoa keskenään. Ja hyvä niin, koska pelkästään siinä, että sain toistettua sukkaa kaksikymmentäneljä kertaa, oli minulle ihan tarpeeksi haastetta. Eikä se nyt hassumpi ole, vaikkei sukat keskenään identtisiä olekaan.

Kun sukat oli ommeltu, tein niihin kangastussilla numerot. Ja sitten vain pyykkipoika kiinni sukkaan ja aarteet piiloon!


Turvauduin parin eri liikkeen apuun aarteiden piilotuksessa. En siis ommellut ja askarrellut jokaista sukkiin piiloteltavaa asiaa itse. Vaikka olisihan se ollut hienoa! Ikävä kyllä aika on rajallinen ja koska käsillä on muutama isommin huomiota vaatinut projekti tässä samalla, oli tyydyttävä tekemään itse vain muutama ylläri.

Mieli tekisi ihan kauheasti kertoa edes siitä vähästä mitä tein... mutta lukekaa Tanjan blogista mitä Olle sukista löytää!
Iloista joulun odotusta!

-Heidi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti