maanantai 8. elokuuta 2016

Ikivanha

Kun nyt arkistoja aloin kaivella, niin menköön tämäkin.

Olin unohtanut isot muoviset ruukut terassille aivan liian myöhään viime syksynä. Tottahan niihin sitten satoi vettä, joka jäätyi ja kappas, ruukku halki ja toisesta pohja rikki.

Harmitti, mutta en halunnut heittää poiskaan, kun ovat niin kivat.

Niinpä päätin fiksata ruukut käyttökuntoon.

 Ja hyvät tuli!
 -Heidi

Po-po-po-pokemonia!

Kyllä. Minäkin. Koko ajan. Paljon.


Hatut tosin menivät toisten ihmisten päähän.

Ohje yksinkertaisuudessaan:
-osta valkoinen lippis (Sinelli myy)
-osta punainen ja musta kangastussi
-suunnittele.
-piirrä.
-käytä!

-Heidi

Pitkästä aikaa

Keväällä tehtyä, nyt vasta sain kuvat. Hups.



Tässä on musta sivellinlasite. Keskellä syvennyksessä harmaata lasia sulatettuna pohjalle ja kirkas valkea lasite reunoissa. Koiran nimen painoin kuppiin myös. 

Tein toisenkin. Semmoisen ruskean ja tosi kivan. Luulin kuvanneeni sen ja nyt kun vihdoin ajattelin laittaa kuvat tänne, sitä ei olekaan kuvattu. Harmi. Se nimittäin matkasi käyttöön toiseen kaupunkiin. 

Olen tehnyt myös muutamat pantasetit. 

Ja fiksaillut koirille juttuja. Niinkuin pari tälläistä isoa tyynyä terassille.

Ei siis mitään isoa ja mahtavaa. Ei edes koko kesänä.

Mutta ehkä tämä tästä taas...

-Heidi