Näkyvyyttä

Kaksi iltaa, yhdeksän uutta heijastinliiviä.

Paitsi, että oma laumani erottuu pimeässä (autoilijat nostaa peukkua meidän kohdalla iltalenkillä!), erottuu nyt myös aina niin tärkeät sijoituskoirat ja osaomistuskoirat sekä muutama muu, joka kiitoksena avusta sai liivin lahjaksi.

Kuvassa osa liiveistä vielä kesken. Mutta nyt kaikki ovat jo matkalla omien koiriensa päälle.

-Heidi

Korkkeja...

Sain jo muutama vuosi sitten (kyllä, kaikki pitää säilyttää, kunnes niistä keksii jotain!) korkkeja.

Enkä ihan muutamaa, vaan säkilllisen. Ihana Ukkelini pelasti nämä minulle työkaverinsa suunnittelemalta roskikseen heittämisen vääryydeltä ja kuskasi minulle.

Kuvan koira (n.9 kg) antanee jotain suuntaviittaa siihen, että korkkeja on tosiaan melkoinen määrä.

Samaan aikaan, kun korkkipussi on lojunut varaston uumenissa, olen palannut sen pariin ajatuksissani useampaankin kertaan.

Tässä lomaviikolla sitten viimein löysin kauan etsimäni: puisen laatikon!

Korkit ja puinen laatikko tuli tässä visiossani yhdistää.

Mutta laatikko olikin liian syvä. Laatikon pohjalle sahattiin pala levyä, jotta korkeus saatiin optimaaliseksi.

Kokeilin asetella korkkeja laatikkoon ja tajuisn, että en pidä laatikon reunojen väristä. Niinpä seuraava ase käyttöön. Laatikon reunat mustaksi!

Tahdoin, että reuna kehystää korkkeja, joten vaalea reuna ei mielestäni antanut vaikutelmaa kehyksestä tarpeeksi. Levitin maalin paperin avulla, melko ohut kerros. Kahdesta syystä, ensinnäkin ihan siksi, että oli kiire saada toteuttaa kauan muhinut visio ja akryyli kuivuu nopeasti ohuena kerroksena ja toiseksi siksi, että maali ei anna liian muovista vaikutelmaa.

Sitten asettelemaan korkkeja!

Ajattelin ensin, että hyvä tulee, kun vaan latoo korkit laatikkoon. No tietysti päätyihin olisi jaanyt kolot. Mietin, että ei se haittaa, mutta alkoihan se kuitenkin haitata. Ja koska tunnen itseni, päätin korjata tilanteen samantien, ettei tarvitse jälkikäteen harmitella.

Niinpä huhuilin Ukkelin apuun, joka minulle sitten leikkasi korkkeja oikeaan kokoon ohjeideni mukaan. Minä kun olen edelleen veitsenkäyttökiellossa, sormi nimittäin sattuu olemaan edelleen paketissa viime viikkoisen pienen lipsahduksen vuoksi...

Sitten pinta näytti omaan silmääni kauniilta.

Niinpä liimasin korkit paikoilleen.  Nostin aina muutaman kerrallaan paikaltaan ylös, puristin liimaa koloon ja painoin korkit paikoilleen.

Ja nyt se on valmis!

Mikäkö? No korkkitaulu!

Ja korkkejakin jäi vielä melkoinen määrä. Mitähän sitä sitten keksisi...

-Heidi

Whippetvaljaat

Minä en ole koskaan päässyt käpälöimään kyseisiä valjaita missään. Koko whippetvaljaiden käsite oli minulle täysin tuntematon. Kävi kuitenkin niin, että ystävän wipukka tarvitsi kyseiset valjaat ja tottakai hetkeäkään epäröimättä ilmoitin voivani ne ommella. Nerokasta, jos ei ole mitään havaintoa siitä mihin on lupautunut. Mutta ei kai sillä niin väliä, jos paikalle saa kyseisen koiran ja koiran omistajan. Sitten vaan kuvahaulla kuvia etsimään ja ompelemaan.

Ilmoitin jo heti, että ensin pitää tehdä kokeiluversio. Ja näin tapahtui.

Pieni wipukka parka joutui sovittamaan valjaskokeilua tämän tästä. Aina leikattiin joku pala, ommeltiin kiinni ja taas kokeiltiin. Lahjonta tuottaa tulosta ja niin reipas neiti jaksoi sovitella valjaitaan.

Nämä olisivat kuulemma olleet ihan hyvät. Niin varmaan juu, jos eivät olisi olleet niin rumat.

Ja niin syntyi sitten varsinaiset valjaat, jotka minäkin kelpuutin.

Ja kuvathan on perinteiseen tapaan otettu yöllä, pimeässä eteisessä. Oikeasti valjaat ovat oranssia huomionauhaa, kunnon heijastimilla ja pinkillä pehmusteella. Mahtava väriyhdistelmä siis! Eipä voi kukaan sanoa, etteikö tuo koira näkyisi, näkyy sokaistumiseen saakka nimittäin nyt.

-Heidi

Tähtiä

Pantakokeilu.

Kaunishan siitä tuli. Ikävä kyllä vaan aivan liian pieni omille koirille. Sen siitä saa, kun innostuksissaan ei mittaa, vaan lähtee vaan tekemään. Puolustaudun tosin sillä, että tästä(KÄÄN!) ei pitänyt alunperin pantaa edes tulla, vaan piti vain kokeilla noiden tähtien tekemistä. Oli sellainen fiilis. Mutta vääntyi sitten lopulta käsissä pannan muotoon tämäkin.

No eiköhän se kaulansa löydä.

-Heidi

Liian vähän aikaa...

...Blogille nimittäin. Käsitöitä kyllä syntyy. Joka päivä lähes, edes jotain pientä.

Mutta niistä ei ole aikaa bloggailla, joka on vähän harmi. Olisi yksi aika kiva tyyny, mukavalla idealla. Ja muutama erikoisempi pantakokeilu. Ja pari heijastinliiviä. Ja yksi kaulahuivi. Ja yhdet kynsikkäät... Mutta hei, mistään näistä ei ole kuvia! Kun en koskaan valoisaan aikaan muista tätä asiaa. Vaan aina vasta illalla. Ja sittenkin, vaikka kuvat voisikin ottaa, niin vähintään tyyny, kaulahuivi ja kynsikkäät on autossa, eikä auto tietenkään ole juuri silloin kotona. Huoh.

No mutta tälläisen tein. Ja siitä on kuvakin. Wau.

-Heidi

Testing, testing

Kokeileva "käsityökerho" (lue: vapaapäivä) tuotti jotain tälläistä.

Jotainhan siitäkin piti sitten tehdä.

On se hyvä, että on noita sijoituskoiria, joille voi aina pari pantaa tehdä.

-Heidi