Keraamisia brassitauluja

Taulut alkoivat houkutella minua jo syksyllä. Päätin, että kokeilen jotain taulujen tapaista, kunhan aika ja ajatus vielä hieman kulkevat eteenpäin. Tein levyt valmiiksi. Levymankelilla ja viivottimella, joten helpolla pääsin. 

Levyt menivät raakapolttoon ja seisoivat hyllyssä sen jälkeen useamman viikon. Välillä pidin niitä jo kädessäni, siirsin paikasta toiseen, mutta hetki ei ollut oikea. Viimein joulukuun alussa tartuin oksidipulloihin, alilasitekyniin, vesikuppiin ja sieneen.  

Tein taustan kobolttioksidilla ja rutiililla, piirsin koiran päälle alilasitekynillä ja 'roiskin' päälle lasitetta, jonka nimi on Silkinhimmeä.

Mustalla rautaoksidilla tausta, alilasitekynillä koira ja päälle samaa Silknhimmeää lasitetta kuin edellisessä. Mainittakoon, että tässä käytin violettia kynää. Polton jälkeen viiva näyttää kuitenkin siniseltä.

-Heidi

Puikkopiilo

Tein neulovalle ystävälleni, joka auttoi suuresti 'Luigille koti'-projektissa kesällä, kiitoksena puikkopiilon. Ja koska hänellä on koiria ja koska koiraihmistä ei ilahduta mikään niin kovasti, kuin oman koiran kuva missä tahansa tuotteessa, askartelin tottakai mukaan myös lahjan saajan oman hauvan. Apuna käytin ihan vain kotoa löytyvää tulostinta.

-Heidi

Jouluista keramiikkaa

Astia on hyvin pieni, tein se jämäsavista muottiin, koska sillä hetkellä en halunnut aloittaa mitään suurempaa ja tiesin, että seuraavan työn teen eri savesta, halusin siis vain käyttää pussista jämät pois. Niinpä laskeskelin, että savi riittää juuri ja juuri tälläiseen pikkukuppiin. Reunat nipistelin pienistä sormien välissä muotoilluista levyistä. 

Raakapolton jälkeen kuppi ei näyttänyt yhtään miltään ja mietinkin jo, että en edes tee sillä mitään. Sitten bongasin todella kivannökäisen lasitteen ihan vahingossa ja päätin kokeilla sitä astiaan, joka on "tarpeeton". Kävisi siis loistavasti lasitekokeiluun! 

Lasite on todella kaunis. Kun kuppi tuli uunista, ihastuin siihen välittömästi! Aivan ihana. Eikä tunnu enää yhtään turhalta. Poikkeuksellistä tässä on se, että yleensä en ole hirmuisen iloinen lasituspolton jälkeen. Tämä tekee poikkeuksen. 

-Heidi

Joulukalenteri

Tein siskoni tyttärelle Olivialle joulukalenterin. En kuitenkaan tahdo pilata Tanjan... tai siis Olivian iloa seuraavan sukan tutkimisesta, joten esittelen tässä vain lyhyesti itse sukat (voit siis Tanja jatkaa lukemista).

Sukat ompelin valkeasta kankaasta, koska Tanjan ja perheensä koti ei ole monella värillä kuorrutettu, vaan Tanja pitää maanläheisistä ja hillityistä väreistä. Halusin kuitenkin jotain jouluista, joten päädyin punaisen ja valkoisen yhdistelmään. Ensin ajattelin, että teen jokaisesta sukasta samankokoisen (tämähän olisi tietysti vaatinut kaavan. Jonkunlaisen leikkasinkin paperista, mutta hävitin sen heti leikattuani -syytän kissaa, se kai varasti sen). Mutta koska kärsivällisyyteni ei kuitenkaan riitä saman asian toistamiseen kahtakymmentäneljää kertaa, päätin kahden sukan jälkeen, että ei se haittaakaan jos ovatkin vähän eri kokoa keskenään. Ja hyvä niin, koska pelkästään siinä, että sain toistettua sukkaa kaksikymmentäneljä kertaa, oli minulle ihan tarpeeksi haastetta. Eikä se nyt hassumpi ole, vaikkei sukat keskenään identtisiä olekaan.

Kun sukat oli ommeltu, tein niihin kangastussilla numerot. Ja sitten vain pyykkipoika kiinni sukkaan ja aarteet piiloon!

Turvauduin parin eri liikkeen apuun aarteiden piilotuksessa. En siis ommellut ja askarrellut jokaista sukkiin piiloteltavaa asiaa itse. Vaikka olisihan se ollut hienoa! Ikävä kyllä aika on rajallinen ja koska käsillä on muutama isommin huomiota vaatinut projekti tässä samalla, oli tyydyttävä tekemään itse vain muutama ylläri.

Mieli tekisi ihan kauheasti kertoa edes siitä vähästä mitä tein... mutta lukekaa Tanjan blogista mitä Olle sukista löytää!

Iloista joulun odotusta!

-Heidi

Kerta kiellon päälle, tai kolme

Tämä osoittautui nin hauskaksi (ja ennen kaikkea nopeaksi) ajanvietteeksi, että tein vielä muutaman.

Saatanpa vielä tehdä pari jossainvaiheessa.

-Heidi

Kätevä emäntä

Hah! Pyytäkää laittamaan ruokaa, tiskaamaan, pesemään pyykkiä tai vaikka imuroimaan, niin mä katoan. Mutta vihjatkaapa puolella sanalla, että tarttis varmaan jonkun uuden tekstiilin tai muun asian kotiin, jonka tiedän pystyväni tekemään. Oli se sitten kangasta, lankaa, keramiikkaa tai vaikka puuta, niin täältä pesee! Ihan mitä vaan, kunhan ei tarvitse ruokaa laittaa.

Tällä kertaa puoliso alkoi puhua, että sellainen pyyhe, jonka saa tankoon roikkumaan, olisi kyllä erityisen näppärä. Sain yhden sellaisen kerran joululahjaksi ystävältäni ja se on meillä ollut kovassa käytössä, koska väliaikaiskeittiömme roskiskaapin edessä on tanko verholle. Siihen se on ollut helppo ripustaa, jolloin se on aina lähellä vesipistettä. Oikeasti tämä kaappi on tarkoitettu niin, että edessä roikuu vain verho, mutta koska meidän lauman ahneet kuonot söisi tästä koko keittiön ainoasta kaapista silloin kaiken kuivaruuan niin meillä siinä on myös "ovi" (lue: levy, joka toimittaa oven virkaa verhon takana).

Innostuin kuitenkin ajatuksesta ja etenkin, kun puolisko toi vielä IKEAsta pyyhkeetkin ompelupöydälle valmiiksi odottamaan (!!!) niin mikäs siinä oli sitten uutta projektia aloitella.

Ja koskaanhan ei voi sitten tehdä vain yhtä tai kahta... Heti alkuun oli pakko tehdä kolme, koska löytyi niin herkulliset kankaat.

Siinä se sitten palvelee.

Ja jos nyt vielä muutaman tekisi.. :)

-Heidi

Kansi

Minulla ei ikävä kyllä ole kuvaa kannesta kaikkein rumimmillaan, ymmärsin ottaa tämän kuvan vasta, kun edellinen ruma kangas, rumasti kiinnitettynä, oli revitty pois.

Kantta en kuitenkaan voinut (halunut) jättää tuollaiseksi.

Niinpä kaivelin varastoja ja eikun tuunaamaan!

Kanttinauha reunaan. Liimaa väliin ja kangas paikoilleen. Nauha vielä reunaa kiertämään ja tadaa!

Nyt jauhopurkillani on aavistuksen kauniimpi kansi, kuin aiemmin. Jos vielä jaksaisin nuo reunat kääntää alaspäin, olisin vielä tyytyväisempi. Nyt tuo purkki tönöttää hyllyssä ikäänkuin lippalakki päässä, mutta olkoon.

-Heidi

Pussia ja nyssäkkää

Tein ystävälleni pyynnöstä puikkopiilon.

Sekä puolisolleni, niin ikään pyynnöstä, pienen pussukan henkilökohtaisia hygieniatarvikkeita varten työmatkoille.

-Heidi

P.S. Alkaa olla ärsyttävää aikaa, tuon lähestyvän joulun vuoksi, kun kaikenlaista on tullut tehtyä, mutta mistään et voi kertoa... Argh!

Taijetta

Päätin kokeilla jälleen keramiikan keinoin jotain uudenlaista. Erilaista.

Taulu, jossa brassi (tietty!).

Kuvat eivät nyt yhtään tee oikeutta tälle. Tausta näyttää metalliselta, jota se ei todellisuudessa ole. Ja ajatuskupla näyttää sameammalta, kuin mitä se todellisuudessa on.

Vaikkakin taustan ei ollut tarkoitus olla noin tumma. Laitoin siihen oksidia, mutta en sitten pyyhkinyt tarpeeksi, joten veti liian tummaksi. Muistanpahan ensi kerralla pyyhkiä, niin että tulee muitakin värejä esiin, kuin tumma harmaa ja musta.

Tuosta kuplasta tykkään erityisesti. Se on mukavan utuinen. Juuri sellaisella oikealla tavalla. Luo lisää kaipaamaani epämääräisyyttä tekstin kanssa. 

Tälläiseksi kokeiluksi kaikenkaikkiaan ihan onnistunut otos.

-Heidi

Näkyvyyttä

Kaksi iltaa, yhdeksän uutta heijastinliiviä.

Paitsi, että oma laumani erottuu pimeässä (autoilijat nostaa peukkua meidän kohdalla iltalenkillä!), erottuu nyt myös aina niin tärkeät sijoituskoirat ja osaomistuskoirat sekä muutama muu, joka kiitoksena avusta sai liivin lahjaksi.

Kuvassa osa liiveistä vielä kesken. Mutta nyt kaikki ovat jo matkalla omien koiriensa päälle.

-Heidi

Korkkeja...

Sain jo muutama vuosi sitten (kyllä, kaikki pitää säilyttää, kunnes niistä keksii jotain!) korkkeja.

Enkä ihan muutamaa, vaan säkilllisen. Ihana Ukkelini pelasti nämä minulle työkaverinsa suunnittelemalta roskikseen heittämisen vääryydeltä ja kuskasi minulle.

Kuvan koira (n.9 kg) antanee jotain suuntaviittaa siihen, että korkkeja on tosiaan melkoinen määrä.

Samaan aikaan, kun korkkipussi on lojunut varaston uumenissa, olen palannut sen pariin ajatuksissani useampaankin kertaan.

Tässä lomaviikolla sitten viimein löysin kauan etsimäni: puisen laatikon!

Korkit ja puinen laatikko tuli tässä visiossani yhdistää.

Mutta laatikko olikin liian syvä. Laatikon pohjalle sahattiin pala levyä, jotta korkeus saatiin optimaaliseksi.

Kokeilin asetella korkkeja laatikkoon ja tajuisn, että en pidä laatikon reunojen väristä. Niinpä seuraava ase käyttöön. Laatikon reunat mustaksi!

Tahdoin, että reuna kehystää korkkeja, joten vaalea reuna ei mielestäni antanut vaikutelmaa kehyksestä tarpeeksi. Levitin maalin paperin avulla, melko ohut kerros. Kahdesta syystä, ensinnäkin ihan siksi, että oli kiire saada toteuttaa kauan muhinut visio ja akryyli kuivuu nopeasti ohuena kerroksena ja toiseksi siksi, että maali ei anna liian muovista vaikutelmaa.

Sitten asettelemaan korkkeja!

Ajattelin ensin, että hyvä tulee, kun vaan latoo korkit laatikkoon. No tietysti päätyihin olisi jaanyt kolot. Mietin, että ei se haittaa, mutta alkoihan se kuitenkin haitata. Ja koska tunnen itseni, päätin korjata tilanteen samantien, ettei tarvitse jälkikäteen harmitella.

Niinpä huhuilin Ukkelin apuun, joka minulle sitten leikkasi korkkeja oikeaan kokoon ohjeideni mukaan. Minä kun olen edelleen veitsenkäyttökiellossa, sormi nimittäin sattuu olemaan edelleen paketissa viime viikkoisen pienen lipsahduksen vuoksi...

Sitten pinta näytti omaan silmääni kauniilta.

Niinpä liimasin korkit paikoilleen.  Nostin aina muutaman kerrallaan paikaltaan ylös, puristin liimaa koloon ja painoin korkit paikoilleen.

Ja nyt se on valmis!

Mikäkö? No korkkitaulu!

Ja korkkejakin jäi vielä melkoinen määrä. Mitähän sitä sitten keksisi...

-Heidi