lauantai 31. elokuuta 2013

Pientä tarpeellista

Pentujen kasvaessa käsityöt aina vähän jäävät. Niin nytkin. Kakrujen touhujen ja kasvamisen seuraaminen, ruokkiminen ja paikkojen puhtaanapitäminen vain vievät ison osan ajasta juuri nyt. Mutta jotain pientä tulee tottakai tehtyä.

Brasilian tulokas tarvitsi tiimipannan.


Ja minä uuden rätin.
Ja se on muuten oikeasti vihreämusta, tuo nyt näyttää lähinnä vaaleansiniseltä, pöh.

Pari muutakin pantaa pitäisi tehdä, ehkä tässä joku ilta on aikaa istua jo kohta koneellakin sen verran, että saa tehtyä.

-Heidi

torstai 1. elokuuta 2013

Superlapsille.

Meillä syntyi 15.heinäkuuta viisi ihastuttavaa pientä brasilialaista. Kuten tapoihini kuuluu, tahdon ommella jokaiselle meiltä maailmalle lähtevälle pienelle mukaan muutaman asian elämän varalle. Tai ainakin elämän alun varalle. Nyt olen sitten kaiken muun tohinan keskellä suristellut näitä juttuja valmiiksi.

Nahkavuorella varustetut aikuiskoon puolikurkkarit teemaan kuuluvalla nauhalla ja kunnon heijastimilla varustettuna.

Pentupannat pistolukoilla. On millä harjoitella pantaa kaulaan ja millä lähteä omaan kotiin sitten aikanaan.

Tulevia lenkkejä varten kakkapussijemmat. Punaiset nartuille (x3) ja vihreät uroksille (x2).


Ja koska pennut lähtevät koteihinsa syksyä vasten, mukaan lähtee tassupyyhkeet, ettei ihan kaikki rapa kantaudu uuden kodin sohvaan.

Lisäksi vielä tulevaisuudessa häämöttäviä treenejä varten pitää olla tottakai namipussi, johon parhaat herkut laitetaan mukaan treeneihin. Pojille vihreillä ompeleilla (kuvassa), tytöille punaisilla.

Kassit pitäisi vielä koristella... ja nyt kun tätä aikaa jäi näinkin monta viikkoa ennen luovutusta (pennut ovat nyt reilun kahden viikon ikäisiä ja kennel Monsterosan pennut lähtevät omiin koteihinsa 10 viikon iässä), niin saatanpa keksiä vielä jotain muutakin askarreltavaa kesäiltojen iloksi.

Ihanaa tehdä näitä!

-Heidi